Aihe: Jälkkäri

Mustikkapiirakka valmiina uuniin

Olen nyt kolmatta kertaa vaihtaritutorina. Once you pop… Tai itse asiassa, tuntuu että menossa on jo 7. kerta, koska joka lukuvuosi tulee aina uudet tyypit kaksi kertaa ja samat jutut pääsee siis kokemaan kahdesti. Ekana kertana vuonna 2009 tuntui, että orientaatio oli kauheaa sähellystä. Silloin piti vielä mennä käymään Maistraatissa rekisteröitymässä. Tai ei itse asiassa olisi tarvinnut mennä, mutta tieto saavutti meidän vasta orientaation jälkeen. Olin muutenkin ekan syksyn aika poissaoleva tutor (en vielä ymmärtänyt tutoroinnin hienoutta), mutta keväällä 2010 otin sitten vahingon takaisin ja olin mukana melkein kaikkialla ja kaikissa reissuissa, paitsi Venäjällä (joka itse asiassa osaksi peruuntui Moskovan pommitusten takia). Se kevät on edelleen paras vaihtarilukukausi. Ah, all that crazy shit we did tonight, those will be the best memories…

Viime syksynä olin vaihdossa ja ehdin tavata vaihtareita vain Mursujaisissa, yhdessä peli-illassa ja sitten jäähyväisissä. Score. Viime keväänäkin tyypit jäivät vähän etäisiksi, mutta tänä syksynä olen jo vähän enemmän tutustunut ihmisiin. En niin hyvin, kuin mitä olisin toivonut, mutta ei se kevät 2010 enää palaa ja tässä on kyllä nyt muutenkin niin paljon agendalla, etten kyllä pysty repeämään enää yhtään mihinkään ylimääräiseen. Mitä nyt pikkujoulut pidän omalle ryhmälle.

Valmis mustikkapiirakka

Mitäs nämä mustikkapiirakkakuvat ovat, kysytte? Liittyvätkö ne jotenkin vaihtareihin? You bet, vaihtarimökki järjestettiin syykuun puolessa välissä ja päätin leipoa sinne jotain suomalaista eli mustikkapiirakka. Saman ajatuksen oli saanut 3 muutakin tyttöä, joten ainakin mustikkapiirakkaa riitti! Ja muutakin ruokaa, oh mon dieu, pöydät notkuivat ja kaikki tutoreita ja Subia myöten sai syödä vatsansa täyteen ja ylikin! Mmm, International Dinner…

Koska tästä on nyt jo melkein kaksi kuukautta, niin ei mitään hajua, mikä ohje ja mistä (tai on haju, mutta nyt kirja on Hesassa ja minä Korsossa koiravahtina), mutta ei sen väliä. Piirakka oli hyvää ja sitä oli riittoisasti. Leikkasin sen ihan miniminibiitteihin, jotta kaikille varmasti riittäisi. Isommatkin olisivat käyneet.

Vielä ensi keväänä pääsen vastaanottamaan uudet vaihtarit, mutta sitten tutorointi on ohi! Vaikka valmistuminen syksylle venyykin, niin en kyllä enää tietenkään tutoriksi hae. Aikaa aikaas kutakin. Mutta hauskaa on ollut! Mukaan mahtuu myös vähän ikäviäkin juttuja, joista en nyt avaudu tässä. Toivon vaan, että keväällä olisi tietyissä jutuissa eri meininki… Kaikesta huolimatta, jos et vielä ole hakenut vaihtaritutoriksi, niin hae ihmeessä! Vaihtarit on paljon kivempia kuin normimursut! Ne on enemmän innoissaan kaikesta, bilettää enemmän, niiden kanssa voi puhua kielillä ja niitä tulee kaksi kertaa lukuvuoden aikana! Ja jos oikein hyvin tutustuu ihmisiin, niin sitten voi reissatessa tavata vaikka ketä ympäri maailmaa. Nämä vähän päälle kaksi viimeistä vuotta olisivat olleet NIIIN paljon köyhempiä ja tylsempiä ilman vaihtaritutorointia.

Loppuun vähän osviittaa siitä, mitä kaikkea vaihtarimökillä saa ahtaa kupuunsa:

Osa vaihtarimökin International Dinnerin tarjonnasta

Talkkunainen mustikkapiirakka

Koska nyt on jo lokakuu ja parin viikon takainen lämpöaalto enää muisto vain, on hyvä muistella viime heinäkuuta ja sitä, kuin tein pari mustikkaista leipomusta. Heinäkuu on parasta marja-aikaa Sysmän mökillämme ja siksi minäkin jouduin poimimaan kävin poimimassa vähän marjoja talvea varten. Lempimarjani on vadelma, mutta kyllä mustikatkin ovat ihanaa herkkua. Varsinkin silloin, kun ne voi muuttaa joksikin vielä herkullisemmaksi (joskin ihan pikkuriikkisen epäterveellisemmäksi) olomuodoksi, kuten mustikkapiirakaksi! Eikä ihan miksi tahansa mustikkapiirakaksi vaan talkkunapohjaiseksi mustikkapiirakaksi.

Piirakkapala

Talkkuna on siis vanha suomalainen jauhovalmiste, johon on sekoitettu maakunnasta riippuen joko kauraa, ohraa, ruista, vehnää, herneitä ja/tai papuja. (Rantasen talkkuna.) Sillä on aivan omalaisensa maku, joka ehkä vaatii vähän tottelemista, mutta on todella hyvä. Parempaa kuin pelkkä valkoinen vehnäjauho. Kun olin pieni äiti tapasi tehdä Hämmästyshuttua (tällä on ihan joku virallisempikin nimi, mutta meidän perheessä herkku kulki tuolla nimellä) eli siis rahkasta ja vatkatusta kermasta, sokerista, puolukoista ja talkkunajauhoista sekoitettua jälkkäriä. Happamia marjoja, makeutta sokerista, pehmeyttä rahkasta ja kermasta sekä ihana talkkunan maku. MMM! Talkkuna on tuossa se paras raaka-aine kyllä, ilman sitä ei kyseessä ole Hämmästyshuttu.

Joka tapauksessa jauhopussin kyljestä löytyy talkkunaisen mustikkapiirakan ohje. Pohjaan siis tulee vehnäjauhojen ja muiden piirakkapohjan ainesten lisäksi talkkunajauhoja, joista tulee oma makunsa ja värinsä. Päälle mitä tahansa marjoja maun mukaan ja koko komeus uuniin. Minä kyllä laitoin marjoja huomattavasti ohjetta (2-3 desiä) enemmän (n. 1 litra), koska muutoin en olisi saanut normipiirakkavuokaa täyteen. Lisäsin myös vähän perunajauhoja marjojen joukkoon, jotta marjojen neste sitoutuisi jauhoihin. Ja hyvää tuli! Eikai marjajuttujenkaan aina tarvitse olla niin monimutkaisia. Note to self: käytä enemmän talkkunajauhoja leivonnassa.

Sitruunaiset mustikkamurupalat

Olin viimeisen lomaviikkoni tätini luona Kiuruvedellä ja sieltä oli tarkoitus vielä käydä kotimatkalla serkkuni luona Jyväskylässä. Leivonnaistuliainen siis oli paikallaan. Marjaisaa senkin täytyi olla, niinpä etsiskelin koneelta eri reseptejä ja päädyin taas kerran tähän reseptiin eli sitruunaisiin mustikkapaloihin. Pohjana ihana muruseos, täytteenä makea sitruunainen kerros munankeltuaisista ja tiivistemaidosta sekä mustikoista ja päälle taas muruseosta. Ongelmana oli se, että paloja oli hankala saada ulos vuoasta ilman, että ne hajosivat ympäriinsä. Tai ehkä olin vain liian malttamaton.

Mustikkamurupalat

Nämä ovat vaarallisen addiktoivaa kamaa. Ja tietysti kaikki murentuneet/hajonneet osat pitää itse syödä, koska eihän hassunmuotoisia ja nakerrellun näköisiä paloja voi pistää tarjolle… Palaan tähän reseptiin aina uudestaan ja uudestaan, koska se on niin moninainen ja sopii vaikka puolukoiden ja vadelmienkin kanssa. Tosin puolukoiden kanssa pitää käyttää enemmän sokeria.

Talkkunasämpylät

Yllärileivonnainen loppuun! Kaiken makean päälle on hyvä lopettaa suolaisella eli talkkunasämpylöillä. (Ohje löytyy talkkunajauhopaketista myöskin.) Siemenet päällä ovat piste i:n päälle. Ja note to self: tarkasta, että leivinpaperipaketissa todella lukee leivinpaperi, ei pergamentti… (Pergamentti on käärimiseen ei paistamisen alustaksi, koska siihen tarttuu kaikki kiinni…)

Gosh, onko jo elokuu? Mitä tapahtui heinäkuulle ja minne se loma katosi? Takaisin sorvin ääressä, mutta lomahan loppuu OIKEASTI vasta silloin, kun koulu alkaa. Eli 5.9. Vielä kolmisen viikkoa “lomaa”. Olin viime viikon taas Sysmässä mökillä ja tädin luona Kiuruvedellä ja serkkua tapaamassa Jyväskylässä. Poimin marjoja, joita vanhemmat on poiminu ihan järkyttävästi! Nyt on jotain 70+ litraa mustikkaa, vattua 60 litraa ja mansikkaa joku 40-50 litraa kans. Ja iskä kuulemma löysi just sellaisen unelma-vadelmapaikan, että hulluks meinaa tulla! …Siis he, en minä. Meidän perhe syö niin paljon marjoja vuoden ympäri, että niitä on pakko poimia hiki hatussa. Ja silti yleensä aina jotkut marjat loppuu ennen kuin uusi kausi alkaa. No, saas nähä, käykö ens vuonna samoin. Epäilen!

Tämä tietenkin tarkoitti ja tulee tarkoittamaan paljon erilaisten marjajuttujen leipomista. Niitä kertyi niin paljon, etten oikein edes tiedä, mistä aloittaa ja miten niitä jakaa… Ja kun vielä on monta postia näidenkin edellä… Mutta ehkä kerrankin täytyy yrittää olla ajan hermoilla ja in season. Eli laitetaan nyt ulos kaikki viime viikolla tekemäni jutut kerralla. Ikävä kyllä kaikkiin minulla ei ole reseptejä tässä, mutta ehkei se ole niin ratkaisevaa.

Raparperikeikauskakku

Raparperien kausi alkaa jo olla vähän passé, mutta se ei tietenkään estänyt minua tekemästä mökin kasvimaalla kasvaneesta raparperistä keikauskakkua. Kyseessä on siis ihan simppeli kuivakakkutaikina, mutta erotuksena se, että haluttu makuseos (eli makeutetut ananakset, omenat, persikat, raparperi, u name it) laitetaan vuokaan ensin ja sitten vasta taikina koko komeuden päälle. Eli tässä tapauksessa raparperit (6dl) pilkottiin ja keitettiin sokerin ja sitruunamehun kanssa kokoon. Seos siivilöitiin (loppumehusta tein vielä perunajauhojen kanssa pienen annoksen raparperikiisseliä. Hyvää!), laitettiin kakkuvuokaan ja kakkutaikina kaadettiin päälle.

Mulle kävi kyllä ohraisesti kakkua irrottaessa, sillä raparperit eivät olleet tarttuneet taikinaan vaan jäivät kiinni vuokaan irrottaessani sitä kakusta! Damn! Lisäksi kakku oli kohonnut niin, että se seisoi ihan vinossa. Tupla-dääm! Tuollainen kakkuvuoka ei kyllä ole edes tarkoitettu keikauskakuille, joten siinä varmasti syy… No ei voinu mitään, ei muuta kuin veitsi käteen ja kakun pohja tasaiseksi, sitten lusikalla raparperit ulos vuoasta ja veitsellä kakun päälle. Ja hyvää tuli! En yleensä tykkää kuivakakuista (koska olen enemmän kosteiden juttujen ystävä…hmm, olenko se minä vai kuulostaako se vähän epäilyttävältä?), mutta tämä kakku oli niin hyvää, että jopa sitä leikattua pohjaa söi ihan mielellään pelkästään! Ja totta kai lopputulos oli muutenkin onnistunut. Iskälle jäi kakkua vielä muutama pala, kun lähdettiin keskiviikkona kohti Kiuruvettä.

Marjainen ohukasuunipaistos

Heinäkuun lopulla on minun ja isäni nimipäivät melkein peräkkäisinä päivinä ja aina on jotain hyvää pitänyt leipoa niiden kunniaksi. Tänä vuonna taas kerran mietin, että mitäs sitä tekis. No, onnekseni lueskelin kotona vanhoja ruokalehtiä ja törmäsin Glorian Ruoka&Viini 4/2005:ssa ihanaan marjaiseen ohukasuunipaistokseen. Kun muistin, että iskällä oli parikin pussia ohukasjauhetta mökillä, niin nimipäiväjälkkäri oli päätetty!

Uunipaistoksen sisukset

Uunipaistos oli ihanaa! Ooh! Siihen tuli siis pohjalle marjoja maun mukaan, sitten ihana sitruunainen tuorejuustokerros ja vielä lopuksi ohukaskerros. Ja sitten koko komeus 15 minuutiksi uuniin. Lopputulos oli melkoisen löysä, ja vanhemmat vähän ihmetteli, että kuuluuko tämän olla tällaista lientä. (Marjoista tietysti tuli paljon nestettä.) Mutta seuraavana päivänä paistos oli hyytynyt ja se oli ihan täydellistä! Joten kun tätä tekee, niin kannattaa tarjota vasta seuraavana päivänä, kun paistos on ollut yön yli jääkaapissa ja jähmettynyt. Ellei nyt sitten tykkää löysemmästä koostumuksesta. Oi nam! Tätä täytyy tehdä joskus uudestaan! Tuorejuustojutut on iihaaniiiaa…

Marjainen ohukasuunipaistos
Glorian Ruoka&Viini 4/2005
4-6 annosta (hmm, minä kyllä sanoisin 6-8)

Marjakerros
400-500 g (pakaste)marjoja
Ohukaistaikinakerros
n. ½ ps (2dl) ohukaisjauhetta
1 tl leivinjauhetta (meillä ei mökillä ollut kuin soodaa, mutta toimi silti )
1-2 rkl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
½ tl kardemummaa
1 dl vispi- tai kuohukermaa
1 dl vettä
Tuorejuustokerros
200 g maustamatonta tuorejuustoa
n ½ prk (100 g) maitorahkaa
n 1 dl sokeria
2 kananmunaa
1 sitruunan kuori ja tilkka mehua

Nosta pakastemarjat sulamaan tai sulata ne mikroaaltouunissa. (Tuoreet marjat tietty siltään. ) Valuta ylimääräinen neste pois. Laita uuni 200 asteeseen. Valmista ohukaistaikina sekoittamalla kuivat aineet keskenään. Lisää kerma ja vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Yhdistä tuorejuusto, maitorahka, sokeri ja munat toisessa kulhossa. Mausta seos sitruunan raastetulla kuorella ja tilkalla mehua. Jaa ainekset kerroksittain uuninkestäviin annoskippoihin tai yhteen isoon pyöreään uunivuokaan. Ensin marjoja, sitten tuorejuustokerros ja lopuksi ohukaistaikinakerros. Kypsennä uunissa 15 minuuttia, kunns taikina on kauniin ruskeaa ja kypsää. Anna vetäytyä vähintään ½ tuntia ennen tarjoilua. (Parhaimmillaan siis seuraavana päivänä!) Siivilöi tomusokeria päälle (mutta ilmankin menee ).

Ohops, onhan tälläkin postilla taas mittaa. Parasta jättää muut leivonnaiset seuraavaan kertaan. Mukavaa elokuun alkua kaikille! Toivottavasti kaikilla on ollut mukava heinäkuu ja loma, ketkä sellaista ovat onnellisina viettäneet.

Kolme vuotta päivälleen! Olen nyt kolmen vuoden ajan pitänyt tätä ruokablogia täällä kywebissä. Aloitin sen ollessani kevään 2008 vaihdossa Montréalissa, jossa sain aivan tajuttoman leipomisvillityksen ja leivoin kuin viimeistä päivää. Pidin silloin vaihdon ajan blogia Bloggerissa ja bloggasin leivonnaisiani myös sinne ja siitä sain idean, että kotiin päästyäni perustin blogin tänne. Ja nopeasti on aika mennyt! Olen julkaissut nyt tämä posti mukaan lukien 208 artikkelia (sääli, että toukokuinen 200:s meni huomaamatta ohi!) ja vielä on monta, jotka odottaa julkaisua. Valmistumiseen on enää n. vuosi aikaa, jonka jälkeen sitten siirrän blogiin varmaankin Bloggeriin. Mutta siihen asti jatkan tänne kirjoittelua. Olen myös saanut paljon positiivista palautetta blogista, joten jo senkin takia tätä on mukava tehdä, vaikka joskus vähän motivaatio onkin hukassa ja posteja kasaantuu..

Alkumaljat

Mikä olisikaan parempi tapa juhlistaa blogin synttäreitä kuin samppanjatasting! Osallistuin juuri ennen kiirastorstaita järjestettyyn Baccuksen samppanjatastingiin. Ensimmäinen kerta, kun osallistuin yhteenkään kerhon tastingiin ja täytyy sanoa, ettei todellakaan jää viimeiseksi! No joo, olihan se aika kosteaa menoa sitten myöhemmin, kun ne kaikki avatut pullot piti juoda loppuun ja oli vielä boolia, ja minulla oli tietenkin vielä aamulla töitä… Mutta siis helou, maistella erilaisia samppanjoita? I’m so in! Tein jonkinlaisia muistiinpanoja kännykkään maisteluista, joten niistä pitäisi saada hivenen osviittaa, mitä kaikkea sitä tulikaan nautittua. Ihan kaikkia en saanut ylös, mutta noin suurinpiirtein kuitenkin.

Rotari Rosé

Alkumaljaksi tarjottiin Rotari roséta. Ikävä kyllä en osaa sanoa tästä samppanjasta mitään, koska en siitä tehnyt muistiinpanoja. Mutta hyvää ja roseemaista se oli, ei voi muuta sanoa… Alko kertoo paremmin: Erittäin kuiva, keskihapokas, metsämansikkainen, kevyen sitruksinen, hennon mineraalinen. Ruokatoimittaja Tuomas Tantun mielestä rosé “on kauniin persikanpunainen ja pirteästi kupliva. Viini on kuiva ja sopivan hapokas. Maussa yhdistyvät vadelman ja punaherukan lempeät aromit. Jälkimaussa on kuitenkin aavistus ruokahalua herättävää pippurisuutta.”

Kattaus

Meidät ohjattiin odottelun jälkeen pöytään ja alkupuheiden jälkeen kehiin astui KY-viinienkin takaa löytyvä Juha Berglund. Hän siis omistaa Carsin-viinitilan ja on siis kylteriyden lisäksi Viinilehti Oy:n puheenjohtaja, jokavuotisen Viinistä Viiniin-kirjan kirjoittaja yhdessä Antti Rinta-Huumon kanssa ja mukana kaikenlaisessa viinikeskustelussa -ja tapahtumissa. Ja olipahan muuten melko sekavanoloinen puhuja. Ihan kiinnostavaa sinänsä, mutta juttu rönsyily ja jatkui ja jatkui… Mutta onneksi vihdoin päästiin kunnolla maistelemaan!

I kattaus

Latelen nyt suoraan sen, mitä olen näistä samppanjoista kirjoittanut. Ja siis kaikki faktat, paitsi kommenttini makeudesta, tulivat vetäjältä. Juomat vasemmalta oikealle:

Laurent Perrier: Melko kuiva, kuivempi kuin Rotari rosé, 100 % pinot noir-rypäleistä tehty.
De Saint Gall Brut Rose: Makein näistä neljästä, 50 % pinot noir ja 50 % chardonnay. Pinot noir tuo kovuutta ja pituutta maulle eli siis tässä samppanjassa oli tuhdein maku. Punaisten marjojen ja sitrushedelmien tuoksu oli voimakas.
Tattinger Brut Prestige oli punaisin ja makeampi kuin LP, muttei niin kuin Saint Gall. 40 % pinot’ta, 30 % pinot meunieria, 30 % chardonnayta. Melkoisen hapokas ja paahtoleipämäinen.

Oli jännittävää huomata, miten samppanjat maistuivat ihan erilaisilta, kun niitä joi järjestyksessä. Jokin maistui tooosi kuivalta jonkin makeamman jälkeen ja toisinpäin. On se jännää!

Kasvisannos

Kasvisruokailijat saimme eteemme tofulla, nuudeleilla ja vihanneksilla (mm.salaatilla ja kurkulla) täytetyn kevätkääryleen, kurkkumakeja(!!) sekä leipää, jonka päällä oli jonkinlainen makea hilloke. Hyvää! Ja tietenkin samppanjoista sai esiin uusia ulottuvuuksia, kun niitä maisteli ruokien kanssa. En kirjannut mitä, mutta osa ruoista toimi paremmin tiettyjen ruokien kanssa, mikä nyt tietysti pätee kaikkeen viiniin.

II kattaus

Ensimmäisen kattauksen kohdilla oli myös esitelmää samppanjan valmistuksesta ja jossain vaiheessa myös avattiin (ja yritettiin avata) samppanjapulloa kyökkiveitsellä sapelin puuttuessa. Onnistuihan se lopulta, kun oikein pro tuli näyttämään. On minulla se videolla, mutten nyt laita sitä tänne vaan jatkan arvioilla, taas vas-oik:

Lanson Rose Label: Tästä minulla ei olekaan muistiinpanoja, pahoittelen! Googlen avulla löytyy kyllä tietoa.
Mumm Rosé: Kuivahko, kuivempi kuin edellinen. 60 % pinot noiria, 22 % chardonnayta ja loput pinot meunieria.
Henriot Rose Millesime Brut: Tämä oli vuosikertaa 2002, chardonneyta 46 ja pinot noiria 54 %:ia.

Jahas, olipas kamalan antoisia kuvauksia. Nähtävästi kyllästyin tässä vaiheessa kirjoittamaan tarkempia arvioita. Huoh.

Jälkiruoka

Jälkiruokana me kasvissyöjät saimme sorbettia (olisiko ollut passionhedelmää, koska mukana olis myös sellaisen slaissi) ja mansikkaa. Kuolasin vähän kateellisena muiden suklaisia herkkuja, mutta niissä taisi olla liivatetta.

Kuten todettua, illan myöhemmät merkit olivatkin sitten vähän hämärämpiä, sillä niitä vajaita pulloja ja boolia riitti. Ja vielä salaattibuffet. Samaan aikaan oli myös tutorisitsit, mutta elämässä täytyy joskus tehdä ikäviä valintoja. Ja tällaisten valintojen edessä minä usein valitsen viinin, vielä todennäköisemmin kuohuviini ja aina samppanjan. Seuraavaa tastingia odotellessa.

Vegaaniset pähkinäruudut in da making

Huh hellettä! Onpahan ollut blogitauko! Voin selittää! Lähdin viime kuun puolenvälin jälkeen muutamaksi päiväksi Espanjaan espanjalaisen ystävän häihin, sitten oli kiirettä muuttaa Vantaalta Helsinkiin ja sitten netti ei toiminut, koska vanhaa tuotetta ei ollut ja vanha modeemi ei toiminut uuden tuotteen kanssa, joten piti tilata uusi ja siinä meni 1 ½ viikkoa… Mutta nyt! Jos yrittäisi taas pitää tätä pyörimässä.

Tämä vuosi oli hiukan poikkeava äitini syntymäpäivän suhteen (viime huhtikuussa!), sillä normaalin kolmen ruokalajin+kahvikakun sijaan tein vain yhden ruokalajin: Helsingin Sanomista löytämäni vegaaniset pähkinäruudut. Iskä oli jossain, eikä minulla jostain syystä oikein ollut intoa kokata mitään erikoista…Joten päädyin vain siihen tärkeimpään, eli jälkkäriin.

Minähän olen flirttaillut vegaaniuden kanssa tässä nyt jo jonkin aikaa, mutta olen tullut siihen tulokseen, ettei minusta nyt vegaaniksi ole. Yritän tehdä paljon juttuja vegaanisesti, mutten nipota. Jos joki hyvä vegaaniohje tulee vastaan, niin haluan kokeilla sitä. Ja niin kävi nyt.

Pähkinäruudut koostuvat suklaisesta pohjasta, cashgew-pähkinätahnasta ja kinuskikastikkeesta. Ensin pohja, jonka päälle pähkinätahnaa (ylin kuva), sitten toinen pohja päälle ja päälle vielä kinuskikastiketta. En ole ennen tehnyt pähkinävoita, vaikka olenkin kaikenlaisia sellaisia syönyt ja pitkään halunnut kokeilla sellaisen tekoa. Ikävä kyllä iskän tehosekoitin on tehty pirtelöiden tekoon, ei pähkinöiden murskaamiseen, sillä kulho on aivan liian pitkä ja kapea ja terä liian heikko. Noh, monessa eri osassa tehtynä sain pähkinöistä herkullisen tahnan aikaiseksi. Uu nam… Minulla ei ollut mantelilikööriä, joten soijamaito sai käydä. Tai muu kermalikööri.

Kinuskikastikkeen kanssa meinasi mennä hermo, koska keitin ja keitin ja keitin ja keitin ja keitin…eikä millään meinannut tulla hyvää! Noh, onnistuihan se vihdoin ja viimein hyytymään tarpeeksi, mutta sain kyllä keitellä paaljon enemmän kuin 10 minuuttia ja laitoin sekaan varmaan 6-7 rkl:sta Maizenaa 3:n sijaan. Noh, lopputulos oli onnistunut ja se riitti.

Kokonaisuus: nams! Pähkinäinen täyte oli parasta, olisin voinut syödä pelkästään sitä… Pähkinöissähän on rasvaa, joka irtoaa, kun pähkinöitä murskaa tehosekoittimessa tarpeeksi kauan. Tuloksena on sitten tahnaa, joten oman pähkinävoin teko on todella helppoa. Liiankin… Myös ei-vegaanit ystävät ja äiti tykkäsivät ohjeesta, joten tämä on keeper! Veikkaan, että tilanne tämän tarjoamiselle tarjoutuu vielä tänä vuonna… Vegaaneillakin siis on herkkuja ja aion jatkaa niiden kartoittamista. Hmm, pitää kyllä varmaan sittenkin hankkia se yksi vegaaninen leivontakirja…

Pala vegaanista hyvää

Neljän pähkinän leivos
Alkup. ohje: HS.fi, omat vinkkini kursiivilla

Pohja:

* 2 dl vehnäjauhoja
* 1 dl hasselpähkinärouhetta
* 1 1/2 dl sokeria
* 1 banaani
* 1 dl kaakaojauhetta
* 1 tl leivinjauhetta
* 1 tl vaniljasokeria
* 1 tl kardemummaa
* 1/2 tl suolaa
* 100 g vegaanista margariinia (esim. tummansininen Keiju)
* 1/2 dl manteli- tai soijamaitoa

Cashewtahna:

* 3 dl cashew-pähkinöitä
* 2 rkl manteli- tai soijamaitoa
* 2 rkl sokeria
* 2 rkl sitruunamehua
* 2 rkl mantelilikööriä/soija- tai kauramaitoa

Kinuskikastike:

* 4 dl kaura- tai soijakermaa
* 2 rkl vegaanista margariinia
* 2 dl fariinisokeria
* 1 tl vaniljasokeria
* 3 rkl maissitärkkelysjauhoa (esim. Maizena) (minä käytin varmaan 6-7 ruokalusikallista)

Kostutukseen:
1/2 dl sitruunamehua
1/2 dl mantelilikööriä/soijamaitoa

Tee kakkupohja. Sekoita ensin kuivat aineet, nypi joukkoon kova margariini. Lisää taikinaan haarukalla murskattu banaani ja soija- tai mantelimaito. Vatkaa taikina sähkövatkaimella kuohkeaksi. Levitä taikina pellille leivinpaperin päälle noin 20 x 30 cm:n kokoiseksi suorakaiteeksi. Paista 175-asteisessa uunissa 20–25 minuuttia. Anna jäähtyä.

Tee cashewtahna. Jauha pähkinät tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa hienoksi. Lisää manteli- tai soijamaito, sokeri, sitruunamehu ja mantelilikööri. Aja tasaiseksi tahnaksi. Tee kinuskikastike. Sulata margariini kattilassa. Lisää kerma ja sokeri. Keitä hiljalleen, kunnes seos saostuu. Lisää suuruste ja keitä vielä pari minuuttia, jotta kastikkeesta tulee paksua. Laita kastike jähmettymään jääkaappiin.

Leikkaa pohja kahdeksi yhtä suureksi palaksi. Sekoita kostutusta varten sitruunamehu ja mantelilikööri/soijamaito. Käytä seoksesta puolet ensimmäisen kakkulevyn kostutukseen. Levitä cashewtahna kakkupohjalle ja nosta toinen kakkupohjapala päälle. Kostuta päällimmäinen levy ja kuorruta se kinuskikastikkeella. Laita kakku jääkaappiin tekeytymään 1–2 tunniksi. Leikkaa sitten 12 leivokseksi.

Ohje: Anu Silfverberg. Resepti voitti leivoskilpailun, jonka Eläinsuojeluliitto Animalia järjesti 50-vuotisen toimintansa kunniaksi.